lauantai 29. joulukuuta 2012

Gran Canaria - Puerto Rico 23.11.12

Viimeinen kokonainen päivä täällä valon, auringon ja levon paikassa... on tullut todella tarpeen tämä syyspimeän loma. Nyt on akut ladattu täyteen voimaa ja virtaa, joten tällä mennään nyt läpi tulevan talven haasteiden.

Kuten viime perjantaina, lähdemme myös tänään Playa del Inglesin dyyneille nauttimaan auringon,  meren ja hiekan tunnusta iholla. Tänään aurinko paistaa pilvettämältä taivaalta, mutta rantatuulessa olo ei ole tukahduttavan kuumaa. Pystyn pitämään kameran esillä, koska tuuli ei pöllytä hiekkaa tänään. Hiekan ja veden leikkiä on hauska kuvailla, ihmisten jalanjäljet tuovat hiekkaiseen maisemaan oman hauskan lisänsä. Voisin edelleen istuskella dyyneillä tuntikausia vaihtuvaa hiekkamaisemaa katsellen ja meren tyrskyistä nauttien.

Kävelemme taas Melonerasista rantaa pitkin Inglesin puolelle. Tyrskyjä on tuulettomuudesta huolimatta sen verran paljon, että punaiset liput liehuvat ilmoittaen uimaan menemisen vaaroista. Vasta ihan Inglesin päässä aallot ovat sen verran pieniä, että uskaltaudumme uimaan. Jopa minä käyn aalloissa pyörimässä eikä vesi ole oikeastaan ollenkaan kylmää :-) Mainio päätös tälle hienolle lomalle.

Ennen kirkkoon menoa käymme kirkon edustan ostoskeskuksessa ottamassa vähän välipalaa. Vanhemmille maistuu kahvi samaan aikaan kun minä keskityn ison jäätelannoksen tuhoamiseen. Annoksessa on paljon hedelmiä ja se on oikein hyvä välipala kuuman päivän päätteeksi. Kirkossa hiljennymme kiittämään tästä kaikesta. Bussimatkalla kotiin ajettaessa katselen pimeää maisemaa viimeisen kerran...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti