perjantai 8. kesäkuuta 2012

Karjalan matka 06.06. - Seikkailu Hämekoskella


Meille itsellemme matkan tärkein osuus alkoi Sortavalan jälkeen. Sinne asti pääsimme 6.6. iltasella:

Pudotimme Sortavalan vanhalle hautausmaalle perhekunnan etsimään sukunsa hautoja ja jatkoimme Harluun päin. Reittimme oli määrä kulkea Harlun Läskelän kautta Impilahdessa sijaitsevalle Murheen ristille. Oma suunnitelmamme oli kuitenkin jäädä pois bussin kyydistä Läskelässä, ottaa taksi ja ajaa Jänisjoen vartta pitkin ylös Hämekoskelle.

Läskelään päästyämme pysäytimme bussin Harlun uudelle kirkolle kaupan eteen. Oppaamme meni kauppaan ja sai kuin saikin taksin tilattua. Kaupan eteen kaarsi auto, josta noussut mies puhui selvää suomen kieltä! Hän ei kuitenkaan ollut kuskimme vaan perunan tarpeessa ollut Harlulainen. Koitimme houkutella häntä taksiksemme, mutta hän oli kovasti kotiin menossa. Tilattu "taksimme" ajoi paikalle ja saimme suomea puhuvan miehen meille tulkiksi reittiämme selostamaan. Reitti tuli selväksi: Harlun kautta Hämekoskelle ja sieltä Sortavalaan. Mikäli kuitenkin selviäisimme Hämekoskelta tunnissa, tulisimme takaisin Läskelään, odottaisimme oman bussimme paluuta Impilahdelta ison tien varressa ja liittyisimme takaisin omaan porukkaamme peukalokyytiläisinä.




Lähdimme taksilla kohti Harlua. Yhteistä kieltä kuskin kanssa ei siis ollut joten puhe hoidettiin käsillä. Matkalla ihastelimme maisemia, etenkin kulleroita, jotka Laatokan Karjalassa kasvavat erityisen suuriksi. Harlussa oli vielä asutusta ja vanhoja taloja. Yleisvaikutelma oli samanlainen, kuin muissakin karjalan kylissä. Talot olivat vanhoja ja kunnostamattomia.

Jatkoimme matkaa Harlusta pohjoiseen junaradan yli Jänisjoen rantaan. Rantatie oli kaunis ja koskessa kuohuivat vedet. Pysähdyimme muutaman kerran joen varressa maisemia ihastelemaan ja kuvia ottamaan.

Jänisjoki


Mukana tällä yksityisellä matkan osuudella meillä oli kartta vuodelta 1938, jossa näkyivät ne tiet, jotka olivat silloin olleet olemassa. Uutta karttaa meillä ei ollut. Hämekoskella ei ole enää asutusta, joten pellot puskittuvat ja maisema muuttuu. Tie oli uudistettu, eikä kulkenut enää samaa reittiä aikaisemman tien kanssa. Ajelimme vanhoja pieniä teitä, mutta äidin kotipaikkaa emme löytäneet. Sensijaan löysimme Hämekosken voimalaitoksen, josta äidilläni on selvät muistot: Hän oli ollut siellä pienenä tyttönä veljiensä kanssa, kun isoveli oli napannut hänestä takaa kiinni ja huudahtanut: "meinasit puota, mut just sain kiinni".  

Äiti Hämekosken voimalaitoksella

Hämekosken voimalaitos

Jänisjoki voimalaitoksen sulun alapuolelta


Äiti on käynyt kotipaikallaan kaksi kertaa aikaisemmin. Ensimmäisen kerran 1990-luvun puolivälissä. Silloin taloa asuivat sinne Valko-Venäjältä asutetut ihmiset. Äiti pääsi käymään kodissaan veljiensä kanssa ja varmistui siitä, että muistot kotitilasta olivat oikeita, ennen sotaa muodostuneita mielikuvia. Kulmaikkuna, joka äidinäidille oli erityisesti tärkeä, löytyi kotitalosta. Tuolla matkalla olivat sisarukset käyneet myös Harlun hautausmaalla ja koittaneet etsiä veljensä hautaa. Hautausmaa oli kuitenkin jo silloin ollut myllätty ja rämettynyt.

Äidin vanha kotitalo joskus 90-luvulla

Toisen kerran kävi äiti Harlussa 4 vuotta sitten Impilahti-seuran retkellä. Tuolloin talosta oli jäljellä kivijalka eikä juuri muuta. Paikalliset asukkaat eivät huolla talojensa piippuja, jonka vuoksi taloja palaa paljon. Näin oli käynyt äidin kotitalollekin.

Kotitalon kivijalka sen jälkeen, kun talo oli palanut

Tälle kolmannelle matkalle pääsin minäkin mukaan. En enää nähnyt äidin kotitaloa, mutta näin ne maisemat, joita äiti oli pienenä taivaltanut. Jänisjoki näytti voimansa tänä kauniina kesäpäivänä. Ihastelimme ja ikuistimme koskea aikamme ennen paluumatkan aloittamista.

Taksikuskin kanssa olimme oppaan välityksellä saaneet reitin selväksi, ainakin niin meistä tuntui, kun seikkailullemme lähdimme. Hotellimme oli Sortavalassa Seurahuone ja sinnehän meidän piti päästä. Meillä ei kuitenkaan ollut hotellin nimeä venäjäksi kirjoitettuna eikä taksikuskimme ymmärtänyt, mitä tarkoitimme, kun pyysimme Seurahuoneelle :-) Olimme viipyneet matkallamme 1½ tuntia, joten bussimme oli ohittanut Läskelän jo puoli tuntia aikaisemmin. Siihen emme siis enää ehtisi... No, ei auttanut muu kuin lähteä Sortavalaan päin ja katsoa, kuinka pääsisimme Seurahuoneelle sieltä, mihin taksikuski meidät veisi...

Ajelimme takaisin Harlun läpi maisemia mieleemme painaen. Iso maantie tuli näkyviin ja joku bussi vilahti siellä. Sanoin äidille, että näihköhän se oli meidän bussi, joka siellä meni. Ajoimme vuonon rantaa bussia saavuttaen ja totesimme sen olevan oma bussimme. Koitimme selittää asiaa kuskille, mutta hän ei sitä ymmärtänyt, vaan luuli, että haluamme mennä bussista ohi. Avasin auton ikkunan, työnsin käden ulos ja näytin peukkua ohi ajaessamme. Olimmehan sopieet kuskimme kanssa, että peukalokyydillä pääsisimme takaisin kyytiin. Katsoimme taaksemme ja koitimme arvata, olivatko bussissa ymmärtäneet juuri meidän olevan siinä. Edessämme oli säiliöauto ja taksikuskimme viittelöi, haluaisimmeko mennä siitäkin ohi. Ei ei, sitä emme halunneet, vaan viittelöimme edelleen bussiamme. Silloin kuskimme ymmärsi. Hän ajoi tien sivuun, nousimme nopeasti kyydistä ja huidoimme taas ohi ajavalle bussillemme. Huomasivathan he meidät ja pysähtyivät. Kiitimme mukavaa taksikuskiamme ja palasimme nauravaisina omaan joukkoomme.

Seikkailumme oli ohi!

Matka oli ikimuistoinen ja oli hienoa päästä kokemaan se nimenomaan evakkolasten kanssa. Sykähdyttävintä oli nähdä evakon ilo oman kotitalon portailla!

7 kommenttia:

  1. Jokaiseen matkaan taitaa kuulua pieni seikkailu :)

    Ihanan nostalgiselta kuulostaa!

    VastaaPoista
  2. Meillä tuntui koko matka olevan yhtä seikkailua. Päivät olivat pitkiä, tiet kuoppaisia ja matkaseura juttelevaista. Aikaa kirjoittamiselle ei siellä jäänyt. Hämekosken seikkailun kirjoitin luonnollisesti ensimmäisenä, nyt käsittelen kuvia ja muusta matkasta kirjoitan, kun kirjoitus-suoni alkaa taas sykkiä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä jutusta! Mistä tällaisia saisi lukea lisää!

    En ole koskaan käynyt Harlun Hämekoskella, mutta siellä oli isäni synnyinkoti. Vieläkö äitisi muistaisi, tai tietäisi jonkun joka muistaisi talon jossa oli Parturi Hämekoskella?

    Siinä talossa isäni asui veljensä, isoisäni ja isoäitini kanssa. Isoäitini oli se parturi. Minulla on yksi vanha valokuva rakennuksesta vuodelta 1938 - koko perhe niin luottavaisen näköisenä katsoo kameraan pyhäpuvuissaan. Voi kun vain kuvassaolijat tietäisivät mitä seuraavana vuotena tulee tapahtumaan!

    Jänisjoki voisi pilkottaa kuvan nurkasta. En ole varma. Ihan niinkuin kuvan nurkasta pilkottaisi vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Tuossa vieressä palkissa on minun sähköpostiosoitteeni,joten voit halutessasi otta yhteyttä. Kerron äidilleni, että täältä on löytynyt Harlulaisten jälkipolvea ja kyselen, muistaako hän parturia :-)

      Evakkolapset ry tekee ensi kesänä uuden matkan rajan taakse, jonne myös ulkopuoliset pääsevät mukaan, mikäli paikkoja jää yli. Reitti ei ole vielä selvillä. Heidän kanssaan oli hyvä ja turvallinen matkustaa. Evakkolasten webbisivut löytyvät tuolta -> http://www.evakkolapset.fi/ ja sieltä löytyvät myös yhteystiedot, jota kautta matkasta saa lisätietoja.

      Kannattaa käydä Harlussa paikan päällä, jos se vain on mahdollista. Reissu oli ainakin minulle mieleenpainuva :-)

      Poista
  4. Ei muista äiti, eikä äidin lapsuudenystävä Hämekosken parturia. Olimme lähtiessä 6-7 v.
    Kannattaisi kysellä Harlu-seurasta. siellä voi vielä löytyä joku, joka muistaa ja tietää.
    Kotisivut ovat www.harlu.org

    VastaaPoista
  5. v.2005 lähdin mieheni ja tyttöni kanssa omalla autolla Hämekoskelle. Ajoimme Raja-Karjalan Osuusliikkeen ja leipomon välistä hiekkatietä kohti pohjoista,jossa äitini kotimökki oli ollut. Tie huononi kuitenkin pian ja automme alkoi höyryämään ( hellettä 29 astetta. Pysähdyimme ja mieheni avasi konepellin. ainakin 2 m;n korkeuteen lensi kiehuva vesi. Lähdin tyttöni kanssa etsimään juomakanisteriimme vettä. Ei löytynyt edes kaivoja ja joelle oli pitkä.Yksi talo tien varrella oli ja siinä asui keski-ikäinen venäläispariskunta. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta näytin kanisteria, että joisin siitä. Pihassa oli letku ja saimme vettä ja jäähdytettyä auton. Palasimme nopeasti takaisin rajalle ennen kun sattuu muuta haaveria. jäi käymättä äidin kotipaikalla ja hautausmaalla. Harlussa matkapuhelimme ei toiminut ja minä diabeetikkona hätäännyin, että eväät loppuvat. Oli melkoinen reissu! Sen tien olisi pitänyt yhtyä rautatiehen ns. Häkkisen risteys .siitä sitten Hämekosken keskustaan päin ehkä 0,5 km niin on äidin kotipaikka. eDELLISENÄ KESÄNÄ LÖYSIMME PAIKAN KÄVELEMÄLLÄ RAUTATIETÄ PITKIN KALLIOLEIKKAUKSESTA OHI. TOHMAJÄRVELLÄ PITÄISI OLLA JOKU , JONKA NIMI MEILLÄ OLI , JOKA SAA KÄYDÄ VAIKKA HINAAMASSA AUTON SUOMEN PUOLELLE. MUTTA MILLÄS SOITAT , KUN EI OLE KENTTÄÄ. TERV. JAANA LINNA , linna.jaana.tellervo@gmail.com

    VastaaPoista